Hyppää sisältöön

Sano ei korruptiolle -kampanja kutsuu rakentamaan Suomea, jossa korruptio ei menesty

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 13.6.2019 13.17
Tiedote

”Sano ei korruptiolle” on kampanja avoimuuden ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Oikeusministeriön koordinoiman kampanjan tavoitteena on lisätä tietoutta korruptiosta ja korruptiontorjunnasta. Kampanja myös kannustaa kaikenlaisia organisaatioita liittymään mukaan rakentamaan Suomea, jossa korruptio ei menesty.

Suomessa korruptio ilmenee usein esimerkiksi eturistiriitoina, suosimisena ja epäeettisenä päätösten valmisteluna. Korruptioon voivat sortua niin yksityishenkilöt, virkamiehet, poliitikot kuin elinkeinoelämän palveluksessa toimivat. Valtaosa korruptiosta piiloutuu yhteiskunnan rakenteisiin ja jää havaitsematta. Siksi poliisin tai tuomioistuinten tilastoista ei saa kattavaa kuvaa Suomen korruptiotilanteesta.

- Korruptio hidastaa taloudellista kehitystä, lisää eriarvoisuutta ja heikentää demokratiaa. Kampanjamme pääviestinä on, että korruptio on aina haitallista ja epäoikeudenmukaista, erityisasiantuntija Juuso Oilinki oikeusministeriöstä sanoo.

Kampanja kannustaa siihen, että organisaatiot sitoutuvat korruptionvastaiseen toimintaan, huomioivat sisäisessä valvonnassaan erilaiset korruption riskit ja laativat tai päivittävät eettiset ohjeensa.

Kampanjassa on oikeusministeriön lisäksi mukana joukko viranomaisia ja järjestöjä: ulkoministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, poliisi, Tulli, Verohallinto, Kuntaliitto, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, SAK, EK, Keskuskauppakamari ja Suomen yrittäjät. Kampanjassa mukana olevat yhteisöt ovat sitoutuneet vastustamaan korruptiota ja edistämään avointa, oikeudenmukaista toimintaa. Kampanjaan osallistuva organisaatio vakuuttaa, että

  • sen johto on sitoutunut vastustamaan korruptiota,
  • se ei hyväksy minkäänlaista korruptiota työntekijöiltään eikä yhteistyökumppaneiltaan ja
  • se ohjeistaa työntekijöitä toimimaan oikein riskitilanteissa ja ilmoittamaan epäilyttävästä toiminnasta.

Sosiaalisesta mediasta kampanja löytyy #eikorruptiolle-aihetunnisteella. Mukana olevat organisaatiot tunnistaa Ei korruptiolle -merkistä.

Kampanja myös haastaa mukaan organisaatioita eri sektoreilta. Yritykset ja yhteisöt voivat ilmoittautua mukaan kampanjaan osoitteessa korruptiontorjunta.fi/eikorruptiolle.

Sano ei korruptiolle ja ole mukana rakentamassa avointa ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa, jossa korruptio ei menesty!

Lisätietoja:

erityisasiantuntija, Juuso Oilinki, puh. 0295 150 323, [email protected],

erityisasiantuntija Venla Mäntysalo, puh. 0295 150 033, [email protected]