SISÄINEN ILMOITUSKANAVA
 

Ilmoittajansuojelulaki edellyttää, että organisaatiot, joiden henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään 50, perustavat sisäisen ilmoituskanavan rikkomista koskevan tiedon ilmoittamista ja ilmoituksen perusteella toteutettavia toimenpiteitä varten. Ilmoituskanavan ja ilmoitusten käsittelyn toteutuksessa tulee huomioida useita eri seikkoja.
 

Sisäisen ilmoituskanavan perustaneen organisaation tulee huolehtia siitä, että ilmoituskanavaan on pääsy vähintään organisaation omalla henkilöstöllä. Ilmoittajansuojelulain kannalta moni muu taho voi myös toimia ilmoittajana. Esimerkiksi entiset työntekijät, itsenäiset ammatinharjoittajat tai alihankkijan palveluksessa olevat kuuluvat lain henkilölliseen soveltamisalaan. Tämän vuoksi organisaatioiden tulee arvioida huolellisesti sitä, mahdollistetaanko pääsy kanavaan myös muille mahdollisille ilmoittajille, kuin omalle henkilöstölle. Tämä voidaan toteuttaa esimerkiksi sijoittamalla pääsy ilmoituskanavaan organisaation julkisille verkkosivuille.

Organisaatioiden vastaanottamat ilmoitukset tulee merkitä asianhallintarekisteriin tai muulla tavoin rekisteröidä. Pääsy ilmoituksiin tulee olla vain ilmoitusten käsittelijöillä eli organisaation erikseen nimeämillä asiantuntijoilla. Muiden henkilöiden pääsy ilmoitustietoihin tulee estää. Ilmoituskanavatoiminnan ja ilmoitusten käsittelyn tulee noudattaa muun muassa EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen (2016/679) vaatimuksia.

Sisäinen ilmoituskanava on tarkoitettu luottamukselliseksi keinoksi ilmoittaa epäillyistä rikkomuksista. Siksi ilmoittajansuojelulaissa on säädetty salassapitovelvollisuudesta. Salassa pidettävää tietoa ovat Ilmoitusten sisältämät tiedot ilmoittajan, ilmoituksen kohteen tai kolmannen osapuolen henkilöllisyydestä sekä kaikki tieto, joista tällaisen henkilöllisyyden voisi päätellä suoraan tai epäsuorasti. Salassapitovelvollisuuden noudattaminen edellyttää erityistä huolellisuutta ilmoituksia käsitteleviltä henkilöiltä.

Salassa pidettävää tietoa ei saa oikeudettomasti ilmaista ilman sen henkilön nimenomaista suostumusta, jonka suojaksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Salassa pidettävää tietoa voidaan kuitenkin tietyin laissa säädetyin edellytyksin luovuttaa, kuten esim. esitutkintaviranomaisille rikosten ennalta estämistä, paljastamista, selvittämistä ja syyteharkintaan saattamista varten.