Hyppää sisältöön

Koulutushankkeen avulla lisätehoa ilmoittajansuojelulain tavoitteiden saavuttamiseen

oikeusministeriö
Patrik Härmä
Julkaisuajankohta 3.11.2023 12.57
Kolumni

Syyskuussa 2023 oikeusministeriössä alkoi koulutushanke, jonka päätavoitteena on varmistaa valtakunnallisesti ilmoittajansuojelulain (1171/2022) tavoitteiden toteutuminen mahdollisimman hyvin. Tarkoituksena on, että organisaatiot ymmärtävät lain vähimmäisvaatimukset ja ilmoituksia käsittelevät henkilöt kykenevät suoriutumaan tehtävistään lain mukaisesti. Lisäksi hankkeen tavoitteena on lisätä työntekijöiden ja kansalaisten tietämystä laista ja ilmoituskanavista.

Resursseja oikeusministeriön ja EU:n yhteistyöllä

Hanke on jo lähtöasetelmaltaan poikkeuksellinen, sillä uuden lainsäädännön kouluttamiseen panostetaan hyvin harvoin näin kattavasti. Oikeusministeriön arvion mukaan ilmoituskanavan perustamiseen velvollisia organisaatioita on valtionhallinnossa noin 150, kuntia noin 300, kuntayhtymiä noin 90 ja yksityisen sektorin organisaatioita noin 3 800. Näin suuren määrän menestyksekäs kouluttaminen vaatii aikaa ja hankkeelle pyhitettyjä resursseja.

Hankkeiden toteuttamisessa on julkisella sektorilla usein haasteena resurssien rajallisuus. Ilmoittajansuojelulain koulutushankkeeseen on kuitenkin saatu merkittävä rahoitus EU:n ISF-rahastosta, joka on sisäiseen turvallisuuteen keskittyvä EU-rahasto. ISF-rahoituksen turvin hankkeen toteuttamiseen on palkattu hankeryhmä, jolloin hankkeen tavoitteiden saavuttaminen on tehokkaampaa ja vaikuttavampaa.

Yksilön ja yleisen edun parempaa turvaamista

Miten hankkeelle on saatu rahoitusta EU:lta ja miksi ilmoittajansuojelulain tavoitteiden tukemiseen tulee panostaa? Kyse on yksittäisten ihmisten ja organisaatioiden sekä koko EU:n merkittävästä edusta. Aihetta on tutkittu osana ilmoittajansuojelulain taustalla vaikuttavan EU:n ilmoittajansuojeludirektiivin (2019/1937) valmistelua. 

Euroopan komission mukaan väärinkäytösten ilmoittajien suojelussa on aiemmin ollut puutteita ja epäyhtenäisyyttä EU-tasolla, joka on merkittävästi heikentänyt sen sääntöjen täytäntöönpanoa. Lisäksi työnsä yhteydessä väärinkäytöksiä kohdanneet ovat saattaneet pelätä ilmoittaa havainnoistaan työnantajan mahdollisten kostotoimien takia.

Työnsä yhteydessä väärinkäytöksen havaitsevalla henkilöillä on usein mahdollisuus ilmoittaa tietoa väärinkäytöksestä jo varhaisessa vaiheessa, kun väärinkäytöksestä aiheutuneet vahingot ovat vielä vähäisiä tai jopa kokonaan estettävissä. Lisäksi ilmoittajan tiedot ovat usein sellaisia, joita valvovien viranomaisten olisi harvoin mahdollista muutoin saada tietoonsa siinä vaiheessa, kun ilmoittaja on tullut niistä tietoiseksi.

Hankkeen tavoitteet

Koulutushankkeessa tuetaan edellä mainitun yksilöiden ja yleisen edun toteutumista antamalla kattavaa koulutusta ja tiedottamalla laista ja sen sisällöstä. Yksilöiden kannalta tavoitteena on, että kaikki kokisivat olonsa turvalliseksi ilmoittaessaan vilpittömässä mielessä työnsä yhteydessä havaitsemistaan väärinkäytöksistä. Turvallisuus käsittää tiedon siitä, että ilmoittajan ei tarvitse pelätä kostotoimia tai maineen menetystä.

Koulutuksista saamansa tuen avulla organisaatiot kykenevät luomaan ilmoittajien kannalta uskottavan ja luotettavan ilmoituskanavan ja prosessin ilmoitusten käsittelyyn. Tällöin organisaatiot parantavat ajantasaisen tiedon saantia ja mahdollisuuksiaan reagoida nopeasti ja varhaisessa vaiheessa epäiltyihin väärinkäytöksiin. Tämän seurauksena myös EU-tasolla turvataan tehokkaammin taloudellisia etuja ja yleisen edun toteutumista sekä saatetaan väärinkäytösten tekijöitä vastuuseen.

Seuraa hankkeen etenemistä ja vaikuttavuutta

Kyse on merkittävästä lainsäädäntöuudistuksesta, joka asettaa monille organisaatioille pysyviä velvoitteita. Hankkeen avulla varmistetaan eri tahojen yhteinen sitoutuminen ilmoittajansuojelulain vaatimusten ja tavoitteiden toteuttamiseen. Tämän seurauksena parannetaan työelämän avoimuutta ja hyvää hallintotapaa sekä lujitetaan yritystoiminnan tasapuolista kilpailuympäristöä.

Kirjoittaja

Patrik Härmä työskentelee ilmoittajansuojelulain koulutushankkeessa eritysasiantuntijana ja toimii pääkouluttajana vuoden 2024 aikana järjestettävissä koulutustilaisuuksissa. Hanketiimissä työskentelee myös projektikoordinaattori Mia Kaurila

Patrik Härmä