Pitäisikö vaalirahoituslainsäädäntöön tehdä muutoksia?

Arto Jääskeläinen 22.08.2019 

Vaali- ja puoluerahoitus nousee aika ajoin julkiseen keskusteluun. Vaikka nykyinen vaali- ja puoluerahoituslainsäädäntö saikin vuonna 2009 kiittävät arviot Euroopan neuvoston korruptionvastaiselta toimielimeltä GRECOlta, sitä on kuitenkin sittemmin kotimaisessa keskustelussa kritisoitu muun muassa siitä, että ehdokkailla ei ole pakollista ennakkoilmoitusta, pakollista kampanjatiliä eikä kampanjakattoa eivätkä puolueiden paikallisyhdistysten tilit ole julkisia.

Viimeksi kesällä valtakunnallinen sanomalehti nosti esiin faktoja kevään 2019 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoituksista. Lehden havainnoista keskeinen oli, että kaikki ilmoitukset huomioiden yhteensä noin 40 prosenttia vaalirahoituksen alkuperästä jäi pimentoon. Tämä kuitenkin selittyy sillä, että ehdokkaalle annetun yksittäisen tuen antajaa ei lain mukaan tarvitse ilmoittaa, jos tuki on alle 1 500 euroa. Toinen havainto liittyi siihen, että muutama ehdokas oli ottanut tukea vastaan yhdeltä tukijalta yli sallitun lahjoituskaton (6 000 euroa) ja että tällaisesta lain rikkomisesta ei seuraa mitään sanktioita ehdokkaalle.

Lehden näkökulma oli mielenkiintoinen, mutta mielestäni olisi kuitenkin tärkeää säilyttää mahdollisuus antaa pientä vaalitukea myös anonyymisti. Ehdokkaan tukemisen ja häntä äänestämisen välillä saattaa nimittäin olla yhteys. Onko anonyymin tuen ilmoitusraja sitten 1 500 euroa vai jotain muuta, on tietysti keskusteltavissa oleva kysymys. Myös ilmoitusmenettelyjen rikkomisen tai noudattamatta jättämisen sanktiointi on hankala kysymys, koska se saattaisi viedä vaalikampailut myöhemmin oikeussaleihin, mikä sekään tuskin olisi omiaan lisäämään poliittisen järjestelmämme uskottavuutta.      

Vaali- ja puoluerahoituslainsäädäntö on ollut voimassa nyt kymmenisen vuotta, joten sen kokonaistarkastelu on joka tapauksessa nyt paikallaan. Tätä tukee myös se, että pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmasta löytyy asiaa koskevia kirjauksia. Kiinnitän seuraavassa vielä erikseen huomiota kahteen asiakokonaisuuteen, jotka ovat silloin tällöin olleet esillä julkisessa keskustelussa.

Paikallisyhdistysten rahoituksen julkisuus

Valtiontalouden tarkastusviraston suorittaman puoluerahoitusvalvonnan piiriin kuuluvat vain puolueiden keskusorganisaatiot, piirijärjestöt ja lähiyhteisöt (yhteensä noin 150 tahoa). Valvonnan ulkopuolelle jäävät kaikki puolueiden paikallis- ja perusyhdistykset ja vastaavat, joita on koko maassa noin 6 000. Tätä on perusteltu sillä, että VTV:llä ei ole käytössään sellaisia resursseja, joilla valvonta voitaisiin järkevästi suorittaa. Tämän tosiasian on myös eduskunnan tarkastusvaliokunta todennut.

Vaali- ja puoluerahoitusta kulkee kuitenkin merkittävästi myös paikallisyhdistysten kautta, joten näkökohtia, joiden mukaan myös nämä yhdistykset tulisi saada VTV:n valvonnan piiriin, voidaan pitää ymmärrettävinä. Koska ongelma liittyy ensi sijassa resurssikysymykseen, voitaisiinko paikallisyhdistysten tilien tarkastuksessa hyödyntää jotenkin esimerkiksi robotiikkaa? Viime vuonna Itä-Suomen yliopistossa hyväksytyn pro gradu -tutkielman mukaan ohjelmistorobotiikan käyttämisen hyötyinä tilintarkastustehtävissä nähtiin tehokkuuden lisääntyminen ja laadun parantuminen.
Toisaalta voitaisiin harkita sitäkin, että paikallisyhdistykset velvoitettaisiin omatoimisesti julkistamaan tilinpäätöksensä VTV:n sivuilla ilman, että VTV niitä tarkastaisi sen enempää. Tällöin paikallisyhdistysten tilitietoja saataisiin ainakin julkisiksi.

Kampanjakatto

Vaalirahoituslain tarkoituksena on muun ohella rajoittaa ehdokkaiden vaalikampanjoiden kulujen kasvua, mutta laissa ei ole nimenomaista säännöstä, jonka nojalla kampanjakulujen kasvua voitaisiin käytännössä rajoittaa tai hillitä. Kampanjakatosta keskusteltiin vuosien 2009-10 vaalirahoitustoimikunnassa, mutta tuloksetta.

Vaalikampanjoiden kustannukset eduskuntavaaleissa ovat olleet kokonaisuutena arvioiden nousussa. Viimeisimmissä eduskuntavaaleissa kalleimmat läpimenneiden kampanjat ovat olleet yli 100 000 euron arvoisia: vuonna 2015 näitä oli kolme, tänä vuonna jo seitsemän. Vuonna 2015 yli 50 000 euron kampanjoita oli 53, tänä vuonna 60.

Yhdenvertaiset mahdollisuudet asettautua vaaliehdokkaaksi ja tulla valituksi vaaleissa ovat hyvin toimivan demokratian yksi tärkeä ominaisuus. Suomen vaalijärjestelmässä, jossa äänestäjät äänestävät suoraan ehdokasta, ehdokkaiden ja heidän tukiryhmänsä keräämällä henkilökohtaisella vaalirahoituksella on suuri merkitys valituksi tulemiseen. Mitä suurempi on valituksi tulemiseen käytännössä tarvittava vaalirahoituksen määrä, sitä eriarvoisempaan asemaan ehdokkaat joutuvat. Ehdokkaan, jolla ei ole omaa varallisuutta tai joka ei onnistu keräämään riittävästi vaalirahaa kampanjoidakseen näkyvästi, saattaa olla hankala uskottavasti kamppailla valituksi tulosta. Kärjistäen voidaankin kysyä, johtaako kehitys siihen, että valituiksi voivat tulla vain varakkaat tai helposti ulkopuolista tukea saavat ehdokkaat?

Vaalirahoituksen korostunut merkitys saattaa meillä rajoittaa kansalaisten yhdenvertaista osallistumista poliittiseen toimintaan. Tällä voi olla pitkällä tähtäimellä negatiivisia vaikutuksia myös kansalaisten kiinnostukseen vaaleja ja sitä kautta koko poliittista päätöksentekoprosessia kohtaan. Tästä syystä kampanjakaton toteuttamista, jossain muodossa, tulisikin mielestäni vakavasti selvittää.

Kirjoittaja on oikeusministeriön vaalijohtaja.



Lisää kommentti