Blogit

Kunnallishallinnon korruptiontorjunnassa kehitettävää

Julkaisupäivä 12.12.2022 16.00 Blogit

Kunnallishallinnon korruptiontorjunnassa kehitettävää

Markus Kiviaho, Mikko Knuutinen

Kunnallishallinto ja kuntien eri toimintoja on tunnistettu useissa tutkimuksissa korruption vaaranvyöhykkeeksi huolimatta oikeusvaltioperiaatteen ja hyvän hallinnon oikeusperiaatteiden velvoittavuudesta. Kunnallishallinnon korruptiosta laaditun selvityksen perusteella korruption ilmenemismuodot ovat moninaiset. Kunnallishallinnon korruption keskeisiä riskialueita ovat eri tutkimusten ja käytännön havaintojen mukaan muun muassa rakenteellinen korruptio, poliittinen päätöksenteko, julkiset hankinnat, yhdyskuntasuunnittelu ja kaavoitus. Vaikka kaikki korruptio ei täytä rikoksen tunnusmerkistöä, vaarantaa se aina yleisen edun toteutumista sekä luottamusta viranomaistoiminnan oikeudenmukaisuuteen ja puolueettomuuteen. 

Vaikutusvallan väärinkäyttöä oikeudettoman yksityisen edun tavoittelemiseksi

Korruptiolla tarkoitetaan vaikutusvallan väärinkäyttämistä yksityisen edun tavoittelemiseksi. Vaikutusvallalla tarkoitetaan valtaa, kykyä tai asemaa tehdä päätöksiä tai vaikuttaa toisen toimijan toi-mintaan, käyttäytymiseen, mielipiteisiin tai päätöksentekoon. Korruption tavoitteena on oikeudettoman edun saavuttaminen itselle tai intressipiirille lainvastaisin tai epäeettisin keinoin. Etu voi olla taloudellista, poliittista tai sosiaaliseen asemaan liittyvää etua, informaatiota tai muuta hyötyä kuten haitalliselta seuraamukselta välttyminen. Korruptioon voi liittyä puuttumattomuuden ja suojelun kulttuuri, mistä johtuen korruptiiviseen toimintaan ei puututa tehokkaasti, johdonmukaisesti ja puolueettomasti. Puuttumattomuuden ja suojelun kulttuuri ilmenevät yleisemmin osana rakenteellista korruptiota, jossa verkostoon kuuluvat jäsenet voivat pyrkiä peittelemään korruptiota sekä vastavuoroisesti suojelemaan verkoston jäseniä.

Tietoisuutta korruption riskialueista ja ilmenemismuodoista lisättävä

Kunnallishallinnon korruptiontorjuntaa kartoittavassa selvityksessä avattiin korruption käsitettä, riskialueita ja ilmenemismuotoja sekä korruptiontorjuntaan liittyvää sääntelyä. Korruption riskialueita analysoitiin ja kuvattiin tutkimuksiin, tapausesimerkkeihin sekä oikeuskäytäntöön ja -ratkaisuihin perustuen. Selvityksen tulosten avulla voidaan lisätä kuntien luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdon, sisäisen tarkastuksen ja tilintarkastajien, eri yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien tietoisuutta ja ymmärrystä kunnallishallinnon korruptiosta sekä sen haitallisuudesta. Tietoisuuden lisäämisen korruptiosta mahdollistaa korruption havaitsemisen, paljastamisen sekä johdonmukaisen ja tehokkaan puuttumisen. 

Kokonaisvaltainen korruptiontorjunta edistää hyvää hallintoa

Tuloksellinen korruptiontorjunta edellyttää kokonaisvaltaista toimintamallia, joka perustuu oikeus-valtioperiaatteeseen sekä hyvän hallinnon oikeusperiaatteisiin. Korruptiontorjunta edistää oikeu-denmukaisen ja tasapuolisen kohtelun toteutumista sekä verovarojen käytön moitteettomuutta ja tuloksellisuutta.  Kunnanvaltuustojen tulisi päättää korruptiontorjunnan toimintamallista ja -ohjelmasta, joiden avulla korruptiota voidaan torjua kunnan toiminnassa tuloksellisesti. Lisäksi tulisi luoda turvallinen ja luottamuksellinen keino ilmoittaa epäillystä korruptiosta sekä varmistaa niiden johdonmukainen ja objektiivinen tutkinta.

Toimintamallissa tulisi kuvata periaatteet ja toimintatavat, joiden avulla kuntien hallinnossa ja toiminnassa edistetään hyvän hallinnon toteutumista, torjutaan korruptiota ja puuttumattomuuden kulttuuria. Toimintaohjelman avulla voidaan tavoitteellisesti ennaltaehkäistä, havaita, ja torjua tehokkaasti korruptiota eri riskialueilla. Toimintamallin tuloksellinen toimeenpano edellyttää jatkuvaa ja johdonmukaista viestintää ja kouluttamista. Vastuu korruptiontorjunnan tuloksellisuudesta kuuluu ylimmälle tilivelvolliselle luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdolle, joiden tulee itse toimia esimerkillisesti ja sitoutua nollatoleranssiin. 

 

Kirjoittajat ovat laatineet selvityksen kunnallishallinnon korruptiosta ja sen eri ilmenemismuodoista osana Harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjuntaohjelman korruptiontorjuntahanketta (1.3a) ja kansallista korruptionvastaista strategiaa. 

Korruptiontorjunta kunnallishallinnossa – Askelmerkkejä hyvään hallintoon - selvitys julkaistaan 13.12.2022. 

Lisää kommentteja

Syötä kommenttisi tähän.