Korruptioblogi

Blogiin kirjoittavat muun muassa korruptionvastaisen yhteistyöverkoston jäsenet.

Korpen-hanke selvittää korruption ja rahanpesun yhteyksiä

Korpen-hanke selvittää korruption ja rahanpesun yhteyksiä

Pirjo Jukarainen, Vesa Muttilainen & Saana Rikkilä 7.6.2021

Pohjoismaissa näkyvää katutason korruptiota, kuten lahjontaa, on pidetty vähäisenä, kun taas rahanpesu on kahdesta ilmiöstä tunnetumpi ja näkyvämpi. Korruptio viittaa vastuullisen aseman väärinkäyttöön yksityiseksi eduksi, ja rahanpesulla pyritään saamaan rikolliset varat näyttämään laillisilta. KORPEN-hankkeessa selvitetään korruption ja rahanpesun yhteyksiä Pohjoismaissa. Kohteena on erityisesti lahjonta kansainvälisessä liiketoiminnassa.

Korruptiolla ja rahanpesulla ”symbioottinen suhde”

Korruption ja rahanpesun kiinteää suhdetta kuvaa, että toisen esiintyminen yhteiskunnassa viittaa usein myös toisen olemassaoloon. Esimerkiksi lahjonta kansainvälisessä liiketoiminnassa ja muut korruptiiviset toimet voivat toimia Pohjoismaissakin lähtökohtana rahanpesulle. Koska näiden ilmiöiden suhde voi olla jopa symbioottinen, on tärkeää, että esimerkiksi rahanpesulain mukaiset valvojat ja ilmoitusvelvolliset sekä rahanpesun selvittelykeskukset kiinnittävät riittävästi huomiota korruptioon erityisesti kansainvälisessä liiketoiminnassa. Vaikka Pohjoismaissa korruptio ilmenee usein muussa muodossa kuin lahjontana, juuri lahjonta on kiinteästi yhteydessä rahanpesuun.

Oikeusministeriön koordinoimassa ja Poliisiammattikorkeakoulun toteuttamassa KORPEN-hankkeessa tarkastellaan korruption ja rahanpesun yhteyksiä Pohjoismaissa keskittyen eritoten lahjontaan kansainvälisessä liiketoiminnassa. Hanketta rahoittaa Pohjoismaiden ministerineuvosto.

Hankkeessa muodostetaan yleiskuva eri toimijoiden hyvistä käytännöistä lahjonnan tunnistamisessa sekä korruptioon ja rahanpesuun liittyvässä analyysitoiminnassa. Esiselvityksessä laadittiin kirjallisuus- ja tilastokatsaus sekä kysely pohjoismaisille rahanpesun selvittelykeskuksille ilmiöiden yhteyden kartoittamiseksi. Lisäksi tarkasteltiin tapausesimerkkejä sekä kansainvälisten organisaatioiden arvioita rahanpesun ja korruption torjunnasta Pohjoismaissa.

Rahanpesun selvittelykeskukset korruption tunnistajina

Esiselvityksessä rahanpesun selvittelykeskuksille toteutetun kyselyn perusteella yhteistyö ja tietojen vaihtaminen rahanpesulain mukaisten ilmoitusvelvollisten kanssa sekä vastaanotetut ilmoitukset epäilyttävistä liiketoimista ovat keskeisiä elementtejä rahanpesuun kytkeytyvien korruptiorikosten tunnistamisessa. Koska rahanpesun selvittelykeskusten työ alkaa ilmoituksista epäilyttävistä liiketoimista, niiden määrä ja laatu ovat keskeisessä roolissa korruptiorikosten tunnistamisessa.

Rahanpesun selvittelykeskusten on mahdollista erotella ilmoitukset epäilyttävistä liiketoimista, joissa on epäily korruptiosta ja ilmoitusvelvollisten on mahdollista korostaa korruptioepäilyä ilmoitusta tehtäessä. Selvittelykeskukset hyötyisivät indikaattoreista, jotka osoittaisivat lahjontarikollisuuden rahanpesuepäilyjen yhteydessä.

Aiemmassa tutkimuksessa on ehdotettu rahanpesun torjuntatoimien ja järjestelmän hyödyntämistä korruptionvastaisessa työssä, sillä rahanpesun vastaista toimintaa on kehitetty ja arvioitu systemaattisesti vuosien ajan. Tuorein rahanpesun kansallinen riskiarvio on julkaistu äskettäin. Rahanpesun torjunta sisältää myös korruptiontorjunnan kannalta hyödyllisiä mekanismeja, kuten asiakkaan tuntemistietojen hyödyntämistä, rahanpesun estämiseen keskittyviä lakeja, konfiskaatiokäytäntöjä ja kansainvälistä yhteistyötä. Yhteistyön lisäksi myös koulutus on esiselvityksen kyselyn tulosten perusteella tärkeä osa korruption torjuntaa.

Pilottihanke yhteyden tunnistamiselle

KORPEN-hanke toimii pilottina korruption ja rahanpesun yhteyksien tunnistamiselle Pohjoismaissa. Hankkeessa keväällä 2021 valmistellun esiselvityksen tarkastelua laajennetaan ja syvennetään jatkotutkimuksessa, jonka keskeisiä teemoja ovat ilmiöiden yhteyksien kartoittamisen lisäksi eri toimijoiden rahanpesun ja korruption torjunnan hyvien käytäntöjen selvittäminen, mahdollisten korruption tai lahjonnan indikaattorien alustava innovointi sekä torjunnan teknologioiden tarkastelu. Loppuraportti julkaistaan vuoden 2022 alussa.

Hankkeen raportit tuottavat tietoa ilmiöistä käytävään tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tavoitteena on pyrkiä vähentämään korruptiota tiedon lisäämisen avulla, sillä kestävä taloudellinen kehitys edellyttää tehokasta korruption torjuntaa. Tämä on tärkeää, koska talouteen liittyvät rikollisuus aiheuttavat paitsi merkittäviä yhteiskunnallista haittoja, myös vääristä kilpailua liiketoiminnassa sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Esiselvityksen raportti löytyy sivulta: Korpen-Preliminary-Study-report.pdf (polamk.fi)

Vesa Muttilainen toimii tutkimusjohtajana ja Pirjo Jukarainen ja Saana Rikkilä tutkijoina Poliisiammattikorkeakoulussa.

Lisää kommentteja