Hyppää sisältöön

Uusi hankintalainsäädäntö ehkäisee korruptiota

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 9.12.2016 10.31
Tiedote

Suomessa vietetään 9.12.2016 korruptionvastaista päivää. Työ- ja elinkeinoministeriö haluaa teemapäivänä nostaa esiin julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön osana korruptiota ehkäisevää toimintaa.

Julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön kilpailuttamis- ja avoimuusvelvoitteet ovat vuosikymmenten ajan olleet keskeisiä julkisen varainkäytön lainmukaisuutta varmistavia ja korruptiota kitkeviä välineitä.

Hankintalainsäädännöllä varmistetaan muun muassa se, että jopa 15 000 käynnistyvästä julkisesta hankinnasta tiedotetaan avoimesti ja ajantasaisesti kaikille kiinnostuneille. Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä hallituksen esitys hankintamenettelyä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 108/2016 vp). Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on vähentää edelleen julkisiin hankintoihin liittyvää korruptiota.

Lakiehdotuksessa esitetään, että hankintayksikkö voi sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle tarjoajan, joka on pyrkinyt epäasianmukaisesti vaikuttamaan hankinnan sisältöön tai jonka yhteydet hankintayksikköön luovat eturistiriitatilanteita. Hankintojen avoimuutta esitetään parannettavaksi siten, että hankintayksikön on monissa hankinnoissa selvitettävä tarjouskilpailun voittajalta hankintaan osallistuvat alihankkijat. Hankkijan on lisäksi nykyistä vahvemmin selvitettävä tarjouskilpailussa saapuneen ja hinnaltaan poikkeuksellisen alhaisen tarjouksen taustat.

Korruption ehkäisemistavoitteiden tosiasiallinen toteutuminen voidaan varmistaa sillä, että lakiehdotuksessa Kilpailu- ja kuluttajaviraston tehtäväksi ehdotetaan hankintalainsäädännön noudattamisen valvontaa. Valvonnassa on tarkoitus puuttua korruption kannalta erityisen ongelmallisiin tilanteisiin, joissa julkisia hankintoja ei ole lainkaan kilpailutettu.

Uudistuvan hankintalain kautta yhteisten varojen käytön korruption toteutuminen on entistä epätodennäköisempää. Tällöin voidaan tehokkaasti saavuttaa hankintalainsäädännön keskeinen tavoite siitä, että yhteiset varamme osoitetaan parhaimmille tekijöille.

Lisätiedot:
Vanhempi hallitussihteeri Markus Ukkola, TEM, puh. 029 50 47018